Valitse kolme

Moni varmaan tuntee klassikoksi muodostuneen kuvan kolmiosta, jonka otsikkona on Valitse kaksi. Kuvan otsikko viittaa kolmion reunoilla oleviin sanoihin Hinta, Laatu ja Nopeus.

Kolmio on tunnetaan monissa asiantuntijaorganisaatioissa ja konsulttipiireissä. Kolmio kaivetaan esiin internetistä kun edessä on liiketoiminnalle tärkeä päätös. Revolveri laitetaan ohimolle. Pitää valita vain kaksi kolmesta.

Kirjassaan Think Simple, Ken Segall kertoo kuinka näitä vaikeita asioita lähestyttiin Applella.

Segall kertoo että heidän mielestään ei ollut yksinkertaisesti edes muita vaihtoehtoa kuin valita kaikki kolme. Muuten menestystä ei vain yksinkertaisesti saavutettaisi.

Miksi he onnistuivat tässä ja niin moni muu organisaatio ei onnistu?

Segallin näkemyksen mukaan kyse on yksinkertaisuudesta. Kun yritystä johdetaan yksinkertaisuuden kautta, on mahdollista tehdä asioita nopeammin, laadukkaammin ja aina oikealla hinnalla.

Monimutkainen organisaatio ei taivu tähän. Laatu kärsii, koska asiat monimutkaistetaan. Budjetoinnit karkaavat käsistä, koska joudutaan korjaamaan. Ja lopuksi vielä myöhästytään markkinoilta.

Valitse kolme. Aina.

 

valitse-kolme

Selittämätön paha

Jokainen varmaan tietää tarinan viidesta apinasta häkissä.

Tarinan mukaan häkissä on viisi apinaa. Häkissä on myös keskellä tikapuut ja niiden yläpuolella roikkuu banaaniterttu. Yksi apinoista päättää lähteä lähestymään tikapuita saadakseen itselleen banaaneja. Samalla hetkellä muita apinoita suihkutetaan jääkylmällä vedellä. Ensimmäinen apina saa banaanin ja muut saavat jääkylmän suihkun. Sama toistuu uudestaan ja uudestaan. Jonkin ajan kuluttua apinat ymmärtävät että näillä kahdella asialla on yhteys. Jos yksi apina hakee banaanin, muut saavat kylmän suihkun. Tästä seuraa että aina kun yksi apina lähestyy tikapuita, muut estävät sitä. Jonkin ajan kuluttua kukaan ei enää lähesty tikapuita.

Seuraavaksi häkistä poistetaan yksi apina ja sen tilalle tuodaan uusi apina. Uusi apina äkkää nopeasti että banaaneja olisi tarjolla. Juuri kun uusi apina alkaa lähestyä tikapuita, muut apinat ryntäävät apinan kimppuun ja vetävät sen pois tikapuiden lähettyviltä. Apina on ymmällään, mutta päättää yrittää pian uudelleen. Sama lopputulos, paitsi hieman kovakouraisemmin.

Seuraavaksi häkistä poistetaan taas yksi vanhoista apinoista ja tilalle tuodaan uusi apina. Sama asia toistuu. Toiset apinat estävät uutta apinaa poistumasta häkistä.

Sama proseduuri toistetaan kunnes häkissä on vain uusia apinoita.

Häkissä on nyt viisi uutta apinaa, joista jokainen pelkää lähestyä tikapuita. Paniikinomaisesti ne vain kyhnöttävät häkin reunamilla. Yksikään häkin apina ei ole saanut pisaraakaan vettä niskaansa. Ne eivät siis edes tiedä miksi ne eivät saa lähestyä banaaneja.

Tarina on klassikko ja sillä yleensä kuvataan ihmisten käytöstä ja varsinkin kuinka ihmiset käyttäytyvät organisaatioissa.

Haluaisin käyttää samaa vertausta myös mainonnan käsitteeseen. En siis toimialaan taikka mainostoimistoihin, vaan mainonnan käsitteeseen.

Harvat eivät osaa selittää järkevillä perusteluilla että miksi mainostaminen on huono asia. He vain toteavat että se on paha asia. Järkisyitä on vaikea löytää. Näin on käynyt, koska kukaan ei ole pitkään aikaan kysynyt miksi mainostaminen ON paha asia. Näin vain on, koska jotkut muut ovat niin sanonut jossain, ehkä internetissä.

Miksi mainostaminen on selittämättömän paha asia?

Keskustellaan twitterissä

Ps. Kirjoittaja on itsekin sanonut että on olemassa liian paljon huonoa mainontaa ja ymmärtää hyvin että mainostaminen EI ole ratkaisu kaikkiin yrityksen haasteisiin. Kirjoitta myös tiedostaa että mainostamisen huono maine voi johtua mainostoimistoista ja niissä työskentelevistä ihmisistä.

		
		
			

From Those Wonderful Folks Who Gave You Pearl Harbour – kirja-arvostelu

Jos sinua kiinnostaa mainostaminen, markkinointiviestintä ja Mad Men, suosittelen tätä kirjaa sinulle väkevästi. Jos olet herkkähipiäisempi ja kavahdat karkeaa ja vanhanaikaista kielenkäyttöä ja arvomaailmaa, en suosittele tätä kirjaa sinulle. Disclaimerina sanon että en ole kirjan arvomaailman kanssa samaa mieltä ja välttäisin käyttämästä monia sanoja mitä kirjassa käytetään. Suosittelen silti kirjaa lämpimästi.

Kirjan kirjoittaja Jerry Della Femina on alan konkari. Hän kertoo loistavasti miltä mainostoimistomaailma tuntui Mad Menien kulta-aikana. Kirja on täynnä sekopäisiä tarinoita toimistoelämästä ja asiakkaista. Mad Men -televisiosarja sai inspiraationsa tästä kirjasta, tosin itse televisiosarja on hillitympi.

Kirjasta voi lukea rivien välistä yhden ison huomion, ja se on ylimielisyys. Jostain kummasta syystä mainostoimistomaailma on alusta asti ollut ylimielinen. Tämä on myös syy miksi alaa halveksitaan niin paljon. Ja se on täysin alan omaa syytä. On myös ikävä todeta että sama ylimielisyys näkyi myös suomalaisessakin mainostoimistomaailmassa vielä vuosituhanteen tällä puolellakin. Toimistoissa käyttäydyttiin todella ylimielisesti muita aloja ja asiakkaita kohtaan. Tosin, viimeisin taantuma ja internet ovat onneksi muuttaneet tilanteen. Markkinat ovat kehittyneet ja alalle on syntynyt paljon kilpailua. Toisaalta ala maksaa vielä pitkään hintaa menneistä vuosikymmenistä.

Kirja on enimmäkseen viihdyttävä, mutta se sisältää myös paljon huomioita asiakastyöstä ja ogilvymäisiä oivalluksia. Osa näistä huomioista ei ole tähän päivääkään muuttunut.

Yhtenä esimerkkinä on pitchaus. Juuri noina kulta-aikoina pitchaus muuttui puhtaasta myyntipuheesta uusien töiden ilmaiseksi kalasteluksi. Tästä järjettömästä tavasta ei ole vieläkään kunnolla päästy eroon. Kirja kertoo miksi näin pääsi käymään.

Toisena pienenä viisautena on klassikko Avis -kampanjan läpikäynti. Jerry avaa hyvin sisäpiirin tietoa siitä miksi ja mitä varten kampanja luotiin. Mahtavan yksinkertainen esimerkki positioinnista ja markkinointiviestinnän todellisesta ymmärtämisestä.

Suosittelen kirjan ääniversiota, ääninäyttely on erittäin hyvä.

9781921656866

From Those Wonderful Folks Who Gave You Pearl Harbour

Työ

Onko kaikki työ yhtä arvokasta. On.

Onko kaikki työt yhtä mielekkäitä. Ei tietenkään ole.

Auttaako motivaaation etsiminen mielekkyyden löytämiseen. Ehkä, mutta se on vaikeaa, ja se vaatii erittäin hyvän tarinan.

Tarina tekee työstä intohimon.

Vallanhimo

Ihminen on eläin ja eläimillä on tapana hallita toisiaan. Laumalle syntyy johtaja ja johtaja saa asemastaan palkinnon. Joskus palkintona on vastakkaisen sukupuolen paritteluoikeus taikka polygamia. Nykyään tuo palkinto on raha ja asema.

Tämä inhimillinen palkintoa jahtaava käyttäytyminen vaivaa kaikenlaisia yrityksiä, toimialasta riippumatta.

”Yksi syy, mikä aiheuttaa kuppikuntia on ihmisten sairaalloinen vallanhimo”

Design filosofia tarjoaa tähän ratkaisua. Holokratia on malli jossa yrityksen perimmäinen funktio eli hallinta poistetaan. Isot hierarkiat puretaan ja yritys jaetaan pieniin soluihin, joissa on itsemääräämisoikeus. Tämä poistaa turhuuksia ja seurauksina on luovempia ja tuloksekkaampia lopputuotoksia, nopeammin. Aiheesta on kirjoitettu paljon ja siitä on johdettu erilaisia versioita ja malleja eri yrityksien käyttöön, mutta perusideassa on löytyy mielenkiintoinen ajatus. Nimittäin valta ja palkka.

Onko holokratia vastaus inhimilliseen vallanhimoon?

Kun ihmiset laitetaan pieniin tiimeihin, poistuu myös hierarkisuus. Jos hierarkisuus poistuu niin poistuu myös ”nousu” hierarkiassa. Mutta poistaako se siis myös ihmisen perinmäisen luonteen, eli vallanhimon? Tietty pienessäkin tiimissä on ”valtaa”, mutta isommassa on sitä enemmän.

Toinen mielenkiintoinen asia on palkka. Poistuuko tässä yhtälössä myös henkilöstön palkkojen kasvu? Yleensä ihmisten palkat nousevat kun tittelit, vastuut tai toimipaikka vaihtuu. Tässä holokratian mallissa jos ihmiset tekevät pienissä tiimeissä, saman vertaisina toisilleen, kuka saa enemmän palkkaa? Pienin tiimin oletettaisi tekevän myös aina samankaltaisia tehtäviä, vähän kuten tehtaassa. Miten palkka voisi kehittyä?

Miten design teoria vastaa? Te jotka toimitte näissä yrityksissä voisitteko avata miten näette vallan ja palkan teidän yrityksissä?

Terminonanointi

Tehtiin sillen hassusti että keksittiin pari uutta termiä.

Olimme nimittäin juuri lopettaneet design sprintin (lue workshopin) uuden startupin (lue yritys) kanssa. He olivat vielä stealthmodessa, eli toisin sanoen he eivät vielä halunneet paljastaa maailmalle mitä he olivat kehittämässä. Tätä innovaatiointia (lue tuotekehitystä) tehtiin agiililla mallilla, eli kuten nykyään jo kolmekymmentä vuotta ollaan totuttu kehittämään tuotteita ja palveluita.

Lopuksi vielä coworkkasimme (lue teimme yhteistyötä) erilaisten sisältöjen parissa (lue teimme markkinointiviestinnän materiaaleja), jotta viesti olisi helpommin vastaanotettavissa. Tämä viestintä (lue keskustelu) startupin sisällä käyntiin design metodin mukaan, eli keskustelemalla eri tasa-arvoisten ihmisten kanssa.

Asiat voisivat olla yksinkertaisemmin, jos vain päättäisimme että niistä puhutaan yksinkertaisemmin.

Tai sitten puhutaan paskaa, koska se kuulemma on paljon tuottoisempaa http://www.ft.com/lucycolumn

Opettele opiskelemaan

John F. Kennedyn koulutoveri totesi aikoinaan että hän sai JFK:n kanssa yhtä hyviä numeroita ja oli yhtä viisas kuin hän kouluaikoina. JFK menestyksen kaikki varmaan tietääkin, mutta kukaan ei tunne hänen koulukaveriaansa. JFK:n menestyksen salaisuus olikin se että hän ei lopettanut opiskelua kun koulu päättyi.

Tämän päivän työelämässä törmää jatkuvasti samaan ilmiöön. Opiskelu on loppunut ja työhön on saavuttu. Työstä on tullut määränpää, ei matka.

Itse olen mieltänyt että työajastani kolmanneksen pitäisi mennä opiskeluun. Näin ei kuitenkaan toimita. Aikaa ei saa käyttää opiskeluun vaan se pitää käyttää työn tekemiseen. Tämä on täysin järjetön tapa. Milloin työntekijät löytävät uusia ajatuksia vanhojen tilalle? Palavereissako? Workshopeissa? Slackissa?

Noli cedere cognoscere

 

Huutaminen (nanoblogi)

Sosiaalinen media on täynnä väkeä jotka huutavat että isojen yritysten ei pitäisi huutaa taikka maksaa näkyvyydestään. Kuitenkin juuri he luulevat luovansa liiketoimintaan pitämällä jatkuvasti meteliä ja luomalla lisää tauhkaa.

Uutinen on idea

Muutama vuosi sitten osallistuin Eurobest festivaaleille jossa yhtenä puhujana oli Publicis konsernin CCO. Hänen puheensa ydin oli heidän luovan työn työkalu Press Release Kit.

Työkalu tarkoitti käytännössä sitä että jokainen suunniteltu idea piti pukea tiedotteen muotoon. Tiedotteen lisäksi suunnittelijoiden piti kirjoittaa myös mahdollisten seuraamuksien skenaariot auki. Mitä tapahtuisi kun journalisti saisi tiedotteen käsiinsä? Minkälaisen otsikon journalisti kirjoittaisi? Mitä ihmiset kommentoisivat kun lukisivat uutisen? Miten vastavoimat kommentoisivat uutista? Ideoita ei siis arvioitu esimerkiksi videon käsikirjoituksen taikka visuaalisen idean perusteella vaan niiden mahdollisen uutisarvon kautta.

Tämä yksinkertainen työkalu on vihdoin myös rantautunut suomalaisten toimistojen käyttöön. Tänä vuonnakin olemme nähneet jo useita esimerkkejä, joissa tätä työkalua on käytetty suunnittelun perustana.

Olemme huomanneet että presidentti on uutisen arvoinen asia. Siksi presidenttiä on jo käytetty kaksikin kertaa eri markkinointiviestinnän teoissa; Älä kerro Martille ja Autaihmistä.fi kampanjoissa. Myös perinteiset julkkiksetkin sopivat uutisen alustaksi. Tämä todistettiin KISSin saapuessa vierailulle ja myös Cannesissa palkitussa Valion mainoksessa.

otsikot

Mikä sitten tekee hyvän otsikon joka leviää verkossa? No, siihen auttaa tällä viikolla julkaistu uusi tutkimus joka selvittää jaetuimmat otsikot.  Uutisideoiden tärkein osa onkin otsikko ei slogan. Harvemmassa uutisessa katsos puhutaan sloganista.

Tästä pääsemmekin vihdoin asian ytimeen. Onko uutisissa näkyminen tarpeeksi, jotta eurot alkaisivat vaihtaa omistajaa? Toinen yhtä tärkeä kysymys on se milloin ihmiset ymmärtävät että uutiset ovat muuttuneet puhtaaksi mainonnaksi?

Uutisrikasta kesälomaa ja katso kuvat täältä.

 

Markkinointiviestinnän automaatio

Kesällä sitä pysähtyy ja alkaa pohtimaan työelämän järjettömyyttä. On aivan hirveä kiire saada maailma valmiiksi ja vain sen takia että joskus on sovittu että kesäloma on neljä viikkoa pitkä.

En ole eri mieltä siitä etteikö ihmisen pitäisi pitää lomaa vaan siitä että kannattaako ne pitää putkeen. Tuossa on katsos kaksi ongelmaa: 11 kuukautta pitkä puristuskausi ja sitten yhden kuukauden nollauskausi. Kumpikaan näistä ei ole hyväksi ihmiselle, eikä varsinkaan yhteiskunnalle.

No tuosta tavasta tuskin emme pääse eroon, vaikka itse Peter Vesterbacka olisi eri mieltä asiasta.

Tuon yhdentoista kuukauden aikana tapahtuvaa sähläystä voimme kylläkin vähentää. Yksi suurimmista sähläyksen kohteista on myös markkinointiviestintä. Te jotka teette isojen tahojen kanssa markkinointiviestintää ette ole voineet välttyä sadoilta palavereilta ja raporteissa joissa pohditaan miksi mikäkin pieni somepostaus taikka mainos ei ole toiminut tai on tuottanut promillen verran heikommin kuin edeltäjänsä. Kaikki tämä ja moni muukin Jonnen Joutava haahuilu syö aivan järjettömästi ihmisten aikaa. Ja mikään näistä ei ole niin merkittävää etteikö niitä voisi siirtää ihmisiltä tietokoneille.

Ajattele. Ei enää yhtään palaveria taikka sisäistä viestiä, joissa vertaillaan eri toimenpiteiden vaikuttavuutta. Ei enää yhtä dedikoitua henkilöä vahtimaan markkinointiviestinnän numeroita. Ei enää sitä käsittämätöntä hypoteesipeliä muutaman marginaalin vuoksi.

Mitä tästä seuraisi? Uskon että tällä tavoin suomalaisten kesälomat voitaisiin pidentää kahdeksaan viikkoon TAI voisimme keskittyä itse työntekoon sen ylimääräisen kuukauden.

#lomamarkkinointi 

ps. Myöhemmin ehkä markkinoinnin automaatiosta