From Those Wonderful Folks Who Gave You Pearl Harbour – kirja-arvostelu

Jos sinua kiinnostaa mainostaminen, markkinointiviestintä ja Mad Men, suosittelen tätä kirjaa sinulle väkevästi. Jos olet herkkähipiäisempi ja kavahdat karkeaa ja vanhanaikaista kielenkäyttöä ja arvomaailmaa, en suosittele tätä kirjaa sinulle. Disclaimerina sanon että en ole kirjan arvomaailman kanssa samaa mieltä ja välttäisin käyttämästä monia sanoja mitä kirjassa käytetään. Suosittelen silti kirjaa lämpimästi.

Kirjan kirjoittaja Jerry Della Femina on alan konkari. Hän kertoo loistavasti miltä mainostoimistomaailma tuntui Mad Menien kulta-aikana. Kirja on täynnä sekopäisiä tarinoita toimistoelämästä ja asiakkaista. Mad Men -televisiosarja sai inspiraationsa tästä kirjasta, tosin itse televisiosarja on hillitympi.

Kirjasta voi lukea rivien välistä yhden ison huomion, ja se on ylimielisyys. Jostain kummasta syystä mainostoimistomaailma on alusta asti ollut ylimielinen. Tämä on myös syy miksi alaa halveksitaan niin paljon. Ja se on täysin alan omaa syytä. On myös ikävä todeta että sama ylimielisyys näkyi myös suomalaisessakin mainostoimistomaailmassa vielä vuosituhanteen tällä puolellakin. Toimistoissa käyttäydyttiin todella ylimielisesti muita aloja ja asiakkaita kohtaan. Tosin, viimeisin taantuma ja internet ovat onneksi muuttaneet tilanteen. Markkinat ovat kehittyneet ja alalle on syntynyt paljon kilpailua. Toisaalta ala maksaa vielä pitkään hintaa menneistä vuosikymmenistä.

Kirja on enimmäkseen viihdyttävä, mutta se sisältää myös paljon huomioita asiakastyöstä ja ogilvymäisiä oivalluksia. Osa näistä huomioista ei ole tähän päivääkään muuttunut.

Yhtenä esimerkkinä on pitchaus. Juuri noina kulta-aikoina pitchaus muuttui puhtaasta myyntipuheesta uusien töiden ilmaiseksi kalasteluksi. Tästä järjettömästä tavasta ei ole vieläkään kunnolla päästy eroon. Kirja kertoo miksi näin pääsi käymään.

Toisena pienenä viisautena on klassikko Avis -kampanjan läpikäynti. Jerry avaa hyvin sisäpiirin tietoa siitä miksi ja mitä varten kampanja luotiin. Mahtavan yksinkertainen esimerkki positioinnista ja markkinointiviestinnän todellisesta ymmärtämisestä.

Suosittelen kirjan ääniversiota, ääninäyttely on erittäin hyvä.

9781921656866

From Those Wonderful Folks Who Gave You Pearl Harbour

Työ

Onko kaikki työ yhtä arvokasta. On.

Onko kaikki työt yhtä mielekkäitä. Ei tietenkään ole.

Auttaako motivaaation etsiminen mielekkyyden löytämiseen. Ehkä, mutta se on vaikeaa, ja se vaatii erittäin hyvän tarinan.

Tarina tekee työstä intohimon.

Vallanhimo

Ihminen on eläin ja eläimillä on tapana hallita toisiaan. Laumalle syntyy johtaja ja johtaja saa asemastaan palkinnon. Joskus palkintona on vastakkaisen sukupuolen paritteluoikeus taikka polygamia. Nykyään tuo palkinto on raha ja asema.

Tämä inhimillinen palkintoa jahtaava käyttäytyminen vaivaa kaikenlaisia yrityksiä, toimialasta riippumatta.

”Yksi syy, mikä aiheuttaa kuppikuntia on ihmisten sairaalloinen vallanhimo”

Design filosofia tarjoaa tähän ratkaisua. Holokratia on malli jossa yrityksen perimmäinen funktio eli hallinta poistetaan. Isot hierarkiat puretaan ja yritys jaetaan pieniin soluihin, joissa on itsemääräämisoikeus. Tämä poistaa turhuuksia ja seurauksina on luovempia ja tuloksekkaampia lopputuotoksia, nopeammin. Aiheesta on kirjoitettu paljon ja siitä on johdettu erilaisia versioita ja malleja eri yrityksien käyttöön, mutta perusideassa on löytyy mielenkiintoinen ajatus. Nimittäin valta ja palkka.

Onko holokratia vastaus inhimilliseen vallanhimoon?

Kun ihmiset laitetaan pieniin tiimeihin, poistuu myös hierarkisuus. Jos hierarkisuus poistuu niin poistuu myös ”nousu” hierarkiassa. Mutta poistaako se siis myös ihmisen perinmäisen luonteen, eli vallanhimon? Tietty pienessäkin tiimissä on ”valtaa”, mutta isommassa on sitä enemmän.

Toinen mielenkiintoinen asia on palkka. Poistuuko tässä yhtälössä myös henkilöstön palkkojen kasvu? Yleensä ihmisten palkat nousevat kun tittelit, vastuut tai toimipaikka vaihtuu. Tässä holokratian mallissa jos ihmiset tekevät pienissä tiimeissä, saman vertaisina toisilleen, kuka saa enemmän palkkaa? Pienin tiimin oletettaisi tekevän myös aina samankaltaisia tehtäviä, vähän kuten tehtaassa. Miten palkka voisi kehittyä?

Miten design teoria vastaa? Te jotka toimitte näissä yrityksissä voisitteko avata miten näette vallan ja palkan teidän yrityksissä?

Terminonanointi

Tehtiin sillen hassusti että keksittiin pari uutta termiä.

Olimme nimittäin juuri lopettaneet design sprintin (lue workshopin) uuden startupin (lue yritys) kanssa. He olivat vielä stealthmodessa, eli toisin sanoen he eivät vielä halunneet paljastaa maailmalle mitä he olivat kehittämässä. Tätä innovaatiointia (lue tuotekehitystä) tehtiin agiililla mallilla, eli kuten nykyään jo kolmekymmentä vuotta ollaan totuttu kehittämään tuotteita ja palveluita.

Lopuksi vielä coworkkasimme (lue teimme yhteistyötä) erilaisten sisältöjen parissa (lue teimme markkinointiviestinnän materiaaleja), jotta viesti olisi helpommin vastaanotettavissa. Tämä viestintä (lue keskustelu) startupin sisällä käyntiin design metodin mukaan, eli keskustelemalla eri tasa-arvoisten ihmisten kanssa.

Asiat voisivat olla yksinkertaisemmin, jos vain päättäisimme että niistä puhutaan yksinkertaisemmin.

Tai sitten puhutaan paskaa, koska se kuulemma on paljon tuottoisempaa http://www.ft.com/lucycolumn

Opettele opiskelemaan

John F. Kennedyn koulutoveri totesi aikoinaan että hän sai JFK:n kanssa yhtä hyviä numeroita ja oli yhtä viisas kuin hän kouluaikoina. JFK menestyksen kaikki varmaan tietääkin, mutta kukaan ei tunne hänen koulukaveriaansa. JFK:n menestyksen salaisuus olikin se että hän ei lopettanut opiskelua kun koulu päättyi.

Tämän päivän työelämässä törmää jatkuvasti samaan ilmiöön. Opiskelu on loppunut ja työhön on saavuttu. Työstä on tullut määränpää, ei matka.

Itse olen mieltänyt että työajastani kolmanneksen pitäisi mennä opiskeluun. Näin ei kuitenkaan toimita. Aikaa ei saa käyttää opiskeluun vaan se pitää käyttää työn tekemiseen. Tämä on täysin järjetön tapa. Milloin työntekijät löytävät uusia ajatuksia vanhojen tilalle? Palavereissako? Workshopeissa? Slackissa?

Noli cedere cognoscere

 

Huutaminen (nanoblogi)

Sosiaalinen media on täynnä väkeä jotka huutavat että isojen yritysten ei pitäisi huutaa taikka maksaa näkyvyydestään. Kuitenkin juuri he luulevat luovansa liiketoimintaan pitämällä jatkuvasti meteliä ja luomalla lisää tauhkaa.

Uutinen on idea

Muutama vuosi sitten osallistuin Eurobest festivaaleille jossa yhtenä puhujana oli Publicis konsernin CCO. Hänen puheensa ydin oli heidän luovan työn työkalu Press Release Kit.

Työkalu tarkoitti käytännössä sitä että jokainen suunniteltu idea piti pukea tiedotteen muotoon. Tiedotteen lisäksi suunnittelijoiden piti kirjoittaa myös mahdollisten seuraamuksien skenaariot auki. Mitä tapahtuisi kun journalisti saisi tiedotteen käsiinsä? Minkälaisen otsikon journalisti kirjoittaisi? Mitä ihmiset kommentoisivat kun lukisivat uutisen? Miten vastavoimat kommentoisivat uutista? Ideoita ei siis arvioitu esimerkiksi videon käsikirjoituksen taikka visuaalisen idean perusteella vaan niiden mahdollisen uutisarvon kautta.

Tämä yksinkertainen työkalu on vihdoin myös rantautunut suomalaisten toimistojen käyttöön. Tänä vuonnakin olemme nähneet jo useita esimerkkejä, joissa tätä työkalua on käytetty suunnittelun perustana.

Olemme huomanneet että presidentti on uutisen arvoinen asia. Siksi presidenttiä on jo käytetty kaksikin kertaa eri markkinointiviestinnän teoissa; Älä kerro Martille ja Autaihmistä.fi kampanjoissa. Myös perinteiset julkkiksetkin sopivat uutisen alustaksi. Tämä todistettiin KISSin saapuessa vierailulle ja myös Cannesissa palkitussa Valion mainoksessa.

otsikot

Mikä sitten tekee hyvän otsikon joka leviää verkossa? No, siihen auttaa tällä viikolla julkaistu uusi tutkimus joka selvittää jaetuimmat otsikot.  Uutisideoiden tärkein osa onkin otsikko ei slogan. Harvemmassa uutisessa katsos puhutaan sloganista.

Tästä pääsemmekin vihdoin asian ytimeen. Onko uutisissa näkyminen tarpeeksi, jotta eurot alkaisivat vaihtaa omistajaa? Toinen yhtä tärkeä kysymys on se milloin ihmiset ymmärtävät että uutiset ovat muuttuneet puhtaaksi mainonnaksi?

Uutisrikasta kesälomaa ja katso kuvat täältä.

 

Markkinointiviestinnän automaatio

Kesällä sitä pysähtyy ja alkaa pohtimaan työelämän järjettömyyttä. On aivan hirveä kiire saada maailma valmiiksi ja vain sen takia että joskus on sovittu että kesäloma on neljä viikkoa pitkä.

En ole eri mieltä siitä etteikö ihmisen pitäisi pitää lomaa vaan siitä että kannattaako ne pitää putkeen. Tuossa on katsos kaksi ongelmaa: 11 kuukautta pitkä puristuskausi ja sitten yhden kuukauden nollauskausi. Kumpikaan näistä ei ole hyväksi ihmiselle, eikä varsinkaan yhteiskunnalle.

No tuosta tavasta tuskin emme pääse eroon, vaikka itse Peter Vesterbacka olisi eri mieltä asiasta.

Tuon yhdentoista kuukauden aikana tapahtuvaa sähläystä voimme kylläkin vähentää. Yksi suurimmista sähläyksen kohteista on myös markkinointiviestintä. Te jotka teette isojen tahojen kanssa markkinointiviestintää ette ole voineet välttyä sadoilta palavereilta ja raporteissa joissa pohditaan miksi mikäkin pieni somepostaus taikka mainos ei ole toiminut tai on tuottanut promillen verran heikommin kuin edeltäjänsä. Kaikki tämä ja moni muukin Jonnen Joutava haahuilu syö aivan järjettömästi ihmisten aikaa. Ja mikään näistä ei ole niin merkittävää etteikö niitä voisi siirtää ihmisiltä tietokoneille.

Ajattele. Ei enää yhtään palaveria taikka sisäistä viestiä, joissa vertaillaan eri toimenpiteiden vaikuttavuutta. Ei enää yhtä dedikoitua henkilöä vahtimaan markkinointiviestinnän numeroita. Ei enää sitä käsittämätöntä hypoteesipeliä muutaman marginaalin vuoksi.

Mitä tästä seuraisi? Uskon että tällä tavoin suomalaisten kesälomat voitaisiin pidentää kahdeksaan viikkoon TAI voisimme keskittyä itse työntekoon sen ylimääräisen kuukauden.

#lomamarkkinointi 

ps. Myöhemmin ehkä markkinoinnin automaatiosta

Digitalistin arvoketjut

Digitalisaation yksi kuumimmista aiheista on arvoketjut, erityisesti niiden muokkaamminen uusiksi. Tämähän tarkoittaa sitä että moni joutuu miettimään uudestaan omaa rooliaan arvon tuottamisen ketjussa. Jos et ole ketjun päissä, olet todennäköisesti kusessa, tai ainakin palkkasi tulee putoamaan hyvin nopeasti. Tämän pitäisi olla jo meille kaikille tiedossa.

Siksi olenkin erittäin hämmästynyt tästä pienestä kohusta, joka syntyi kuin Digitalistin perustajan Ville Tolvasen yritys Rome Advisors myytiin Ixonokselle, ja samalla Ixonoksen nimi vaihdettiin Digitalist Groupiksi. Ja kaupan yhteydessä Digitalistin sivusto siirrettiin Digitalist Groupin ”omistukseen”.

Ymmärrän sen pienen hajatelman että verkostoa, heimoa taikka liikettä ei voi myydä. No katsokaa maailmaa hieman tarkemmin. Eikö niin ole aina tehty? Eikö aina jokin pieni ryhmä ole tehnyt näin? Ja vielä sillä seurauksella että tämä pieni ryhmä on saanut vallan ja mammonan itselleen?

Tässä on kyse samanlaisesta tapauksesta, ainoastaan sillä erotuksella että pienempi ryhmä joka sai liikkeen aikaiseksi oli yksi henkilö. Yksi henkilö loi käsitteen ja sai muutamia mukaan liikkeeseen. Ja niin liike lähti käyntiin.

Minäkin olin yksi tuosta porukasta. Olin muistaakseni aika ensimmäisiä kirjoittajia ja kävin ”lihassa” ensimmäisessä Digitalistissa. Päivästä yksi minulle oli selvää että olin töissä Villelle ja hänen liikkeelleen. Oli myös selvää että suhde, jolla arvoa jaettaisiin olisi 99% Villelle ja 1% Markukselle. Siitä huolimatta tein tämän ”näkymättömän sopimuksen”. Olen saanut tuon 1% takaisin ja vähän enemmänkin, ja olen siihen tyytyväinen. Se oli meidän diili.

No mitä tulee itse kauppaan. Hienoa Ville. Onnea! Ja onnea kaikille jotka olitte mukana sitä luomassa, teille jokaiselle bloggaajalle ja twiittaajalle. Toivottavasti uusi Digitalist Group tulee menestymään kansainvälisesti ja onnistutte viemään ilosanomaa eteenpäin. Tehkää niin, tämä maa tarvitsee sitä.

PS. Minun tekstejäni ei tarvitse poistaa vaan palauttaa. huomasin että osa kirjoituksistani oli poistunut vaihdoksen yhteydessä. Jos olisitte kilttejä niin voisitte palauttaa ne.

Jäimme vuoteen 1984 

Applen 1984 mainos on keskinkertainen mainos. Kyllä, se on minun mielipiteeni. Perustan väitteeni siihen että nykymittareilla se ei ole hyvä. Nykyään moista mainosta ei noteeraisi yksikään kuluttaja. Moni varmaan jopa saattaisi pahoittaa mielensä uhkakuvien maalaamisesta ja uusnatsien käyttämisestä näyttelijöinä.

Mutta miksi mainos nousee aina vaan mainossetien keskusteluissa esille? Miksi yhä mainosta käytetään jonkinlaisena esimerkkinä, jota pitää pakonomaisesti seurata? Eikö maailma ole jo muuttunut kolmessa kymmenessä vuodessa?

Kysyn myös usein palavereissa ihmisiltä minkä (suomalaisen) mainoksen he muistavat. Seuraavat esimerkit tulevat auttamatta ihmisillä mieleen:

  1. Elämä on, DNA
  2. Äitien tekemää ruokaa, Saarioinen
  3. Syökää kanaa, McDonald’s
  4. Easy Living, Pohjola
  5. Panu-tyttö, Teknos

No miksi tämän pitäisi kiinnostaa ketään? No nämä mainokset ovat monien mielestä hyviä, koska ne ovat jättäneet muistijäljen. Mutta miten se muistijälki on saavutettu?

Eli onko asia tosiaan niin että nuo mainokset olivat hyviä? Vai onko kyse vain siitä että pääkanavia oli yksi. Televisio. Kilpailu huomiosta vähäisempää, koska massamediassa pärjäsivät ne joilla oli eniten budjettia. Löydämmekö oikeasti muita argumentteja mainoksien hyvyydelle?

Kuitenkin tämä vanhojen muistelu ohjaa nykyistä markkinoinnin ymmärtämistä ja tekemistä. Se on täysin järjetöntä. Se mikä toimi viisitoista vuotta sitten, ei välttämättä toimi tänään.

Vähintääkin tästä johtuu se että koko markkinoinnin toimialaan suhtaudutaan vieläkin niin että se on vain idioottimaisten hokemien toistamista massamedian keinoinen. Tästä on seurannut suomalaisten yrityksien markkinoinnin suuri alennustila. Pidämme markkinointia vain tyhminä vitseinä. Tämä todistettiin jälleen kerran Ylen ohjelmassakin haastattelijan toimesta.

Järkevintä olisi pohtia kunnolla että haluammeko kertoa samoja vitsejä uudestaan ja uudestaan. Onko televisio vieläkin ainoa keino jättää pitkä ja kestävä muistijälki? Jääkö muistijälki parhaiten toistamalla ja massiivisella budjetilla.

Kekustellaan tästä.