Yritysilmeen ja digitaalisen markkinoinnin suunnittelu uudelle yritykselle.

Tavoite oli luoda visuaalisesti erottuva ja kestävä yritysilme uudelle yritykselle ja antaa lisäarvoa toiminnalle. Tuloksien perusteella ilme ja markkinointi toimii.


Logo suunnittelu

Logon vaihtoehtoversiot

Logo

Logo koostuu kahdesta osasta. Sekä perusosasta jossa on suunnittelijoiden nimet että toimialaa kuvaavista sanoista. Toimialaa kuvaava sana sisustusarkkitehtitoimisto jaettiin kolmeen eri sanaan. Tämä mahdollisti sekä visuaalisesti mielenkiintoisemman ratkaisun että kieliversioiden tekemisen. Jatkossa logosta voidaan muokata uusia versioita eri toimialojen mukaan, kuten huonekalu / suunnittelu / toimisto.

Logon käyttöversiot

Logo suunniteltiin toimiston molempia suunnittelijoita ajatellen. Molemmat voivat hoitaa asiakkuuksiaan omalla logolla kuitenkin unohtamatta voimavaraa eli toista suunnittelijaa.

Logosta on johdettu yhtenäinen kirjoitusasu jota voidaan käyttää kaikissa materiaaleissa ja kielillä.


Lomakkeisto

Yritysilmeeseen oleellisesti kuuluvat elementit suunniteltiin tarpeen mukaan. Turhat ja vanhanaikaiset elementit jätettiin pois.

  • Käyntikortit
  • Kirjekuoret
  • Word / Powerpoint / Excel dokumentit
  • Toimistomateriaalit

Internet -sivuston suunnittelu

Visuaalisesti tyylikäs sivusto on suunniteltu helposti navigoitavaksi ja sisältö on helposti löydettävissä. Sivuston arkkitehtuuri on selkeä ja noudattelee tarkkoja navigointi polkuja jotka johdattelevat käyttäjän eteenpäin ja lopulta yhteystietoihin.

Search engine optimization

Sivusto on suunniteltu SEO-lähtöisesti jolloin se indexoituu hakukoneisiin mahdollisimman hyvin. Jokainen elementti on suunniteltu hakukonenäkyvyyden parantamiseksi. www.pelvosaukkonen.fi


Takaisin etusivulle Takaisin ylös

Jos brändisi tarvitsee ravistelua, ota yhteyttä

Voit seurata minua seuraavissa palveluissa: