Virtuaalimaailma mahdollistaa täydellisen disruption

Kuvittele että tulet tekemään töitä lähitulevaisuudessa virtuaaliympäristössä. Ja ei, en tarkoita nyt intranettiä videoneuvotteluineen, vaan ihan oikeaa virtuaalimaailmaa.

No tässä ei sinänsä ole mitään uutta.  Kenellekään ei pitäisi myöskään tulla yllätyksenä että virtuaalimaailmassa tullaan käymään kauppaa. Tuota uutta kaupan mahdollistavaa ekosysteemiä ollaan muuten paraikaa rakentamassa. Nyt on siis myös korkea aika miettiä hyppääkö mukaan vai jäädäkkö jälkeen kuten verkkokaupan kanssa kävi. Mutta tulevaisuuden kannalta oleellisempi kysymys onkin että tuleeko virtuaalimaailmaan oma laki ja minkälainen se tulee olemaan.

Jos virtuaalimaailmassa ei päde tämän maailman lait se muuttaa peliä merkittävästi. Kuvittele että voisit alkaa valmistamaan ruokaa, lääkkeitä tai vaikkapa autoja. Ilman valvontaa, regulaatiota taikka ammattitaitoa. Tämä antaa rajattomat mahdollisuudet. Täydellinen muutos verrattuna tähän todellisuuteen.

Ei lakeja. Ei rajoituksia. Kaikki tuntemamme arvoketjut murtuvat.

Totaalinen disruptio.

 

 

Epämukavuusalue – osa 2.

Kirjoitin aiemmin epämukavuusalueesta. Viittasin kirjoituksessa että monet tuntemistani ihmisistä pitivät varusmiespalvelua epämukavuusalueena.

Havaitsin mielenkiintoisen huomion kirjoituksen vastaanotossa. Monet totesivat että eihän varusmiespalvelu voi olla minulle se epämukavuusalue, sinulle ehkä. Tämä siis tarkoittaa että ihmiset haluavat ITSE valita omat epämukavuusalueensa. Kuinka järjetön idea. Ihminen on itsensä vanki, näin ollen epämukavuusalueen valitseminenkin on mahdotonta.

Siksi oikeastaan ainoa tapa päästä epämukavuusalueelle on kysyä sitä ulkopuoliselta taholta. Ihmiseltä joka tuntee sinut. Mentorilta, ystävältä tai kollegalta. Jos uskallat, niin ehkä myös puolisoltakin. Tämä on siis tärkeä huomio. Vain vahinko tai jokin muu voima voi viedä sinut epämukavuusalueelle. Et sinä itse.

Ehkä kysymys onkin: Miten epämukavuusalueen voi löytää?

Epämukavuusalue

Tapasin tällä viikolla mielenkiintoisen henkilön. Normaalin lounastarjoilun sijaan halusin yllättää vieraan. Järjestin lounaaksi hernekeittoa ja pannukakkua, olihan torstai ja armeijassahan se on tunnetusti hernaripäivä. Jälkeenpäin mietin että pitiköhän henkilö minua jonkin sortin armeija- ja sotafanina, mutta siitä ehkä joskus toista. Tapahtuma sai minut kuitenkin miettimään armeijaa ja kokemustani varusmiespalveluksesta. Rehellisesti sanottuna varusmiespalvelu oli epämukavuusalueellani. Ei siksi että siellä herättiin ajoissa, eikä siksi että siellä joutui fyysisesti venymään. Vaan yksinkertaisesti siksi että se keskeytti silloisen niin mukavan nuoruuden ja rennon elämän.

Varusmiespalveluksen paras puoli on kuitenkin se että kaikki ovat siellä  samalla viivalla, ainakin alokaskaudella. Taustalla, rodulla taikka sukupuolella ei ole väliä. Kaikkien kanssa pitää tulla toimeen. Vähän niinkuin yhteiskunnassakin pitäisi. Tuossa ajatuksessa on jotain perustavanlaatuisen hienoa, mutta tuntuu että se unohtuu kun meille kertyy kilometrejä ja pääkoppaan alkaa kertyä liikaa ajatuksia.

Tuntuu kuin ihmisiltä olisi hävinnyt käsitys että meitä on erilaisia ja elämäntilanteet ovat täysin erilaisia kuin omamme. Ehdotankin että ihmisten pitäisi käydä varusmiespalveluksessa uudestaan 30 vuoden iässä ja uudelleen 40 vuoden iässä ja niin edelleen.. Tämä jos joku olisi epämukavuusalueelle menemistä. Ihmiset joutuisivat kohtaamaan jälleen kerran ihmisiä erilaisista taustoista ja erilaisine mielipiteineen. Ja mikä hienointa, pitäisi jälleen tulla toimeen keskenään, eikä vain huudettaisi kärkkäitä mielipiteitä sosiaaliseen mediaan.

Ihmiset katsos ovat aika yksinkertaisia eläimiä. Monille epämukavuusalue merkitsee sitä että vähän ”karpataan” taikka juostaa maraton ensi kesänä. Toiset taas kertovat kuinka he hyppäsivät tyhjän päälle ja tiputtivat palkkaansa kahdella tuhannella eurolla, tosin asunto, vene ja vapaa-ajan asunnon lainat ovat jo maksettu pois. Ei kuulosta kauhean epämukavalta. Ei.  Todellinen epämukavuusalue löytyy kun kohtaa maailman sellaisena kuin se on, eikä selllaisenaan kuin sen itse kokee.

Kohti epämukavuusaluetta. Sieltä löytyy kasvun siemen.

 

Hyvä fiilis

Suomen kisamenestys jäi olympialaissa todella alhaiseksi. Voidaan sanoa että tulos on kaikkien aikojen huonoin. Näillä resursseilla, prosesseilla, valmentajilla ja yhteiskunnan euroilla pitäisi syntyä enemmän. Tämän ääneen sanominen ei ole negatiivisuutta. Pitää pystyä olemaan rehellinen ja sanoa että nyt tuli turpaan oikein kunnolla, fiiliksestä huolimatta.

Onnistumiseksi tämän saa käännettyä vain digiajan johtajakonsultti.

Hyvä fiilis on tärkeintä

Itse asiassa huippu-urheilussa voittaminen on tärkeintä. Tuota samaa kuulee myös yrityselämässäkin. ”Hyvä fiilis on tärkeintä.” Itse asiassa tärkeintä on siinäkin voittaminen. Voittaminen pitää yrityksen elossa, häviäminen ei. Taito onkin löytää hyvän fiiliksen ja voittamisen yhdistelmä. Ei vain toista.

Niin yrityselämässä, kuin urheilussakin, on ikäviäkin hommia. Ajattelu on esimerkiksi ikävää ja raskasta. Se on raastavaa työtä ja yleensä tuloksiakin syntyy vain aniharvoin. Kova harjoittelu, kotiläksyt ja luovuus auttavat ajattelemaan paremmin, mutta niiden tekeminen on raskasta. Sama pätee myös urheiluun. Kestävyyttä treenataan kunnes oksennus tulee ja kroppa on äärimmillään. Tekniikkaa hiotaan tuhansilla ja tuhansilla toistokerroilla. Luovuutta kaivataan jotta löydetään oma tapa tehdä paras suoritus. Ja kaikki edellä mainitut asiat ovat edelleenkin todella raskaita. Fiilis ei välttämättä ole kovin ylevä 12 tunnin harjoittelun jälkeen.

Yritysmaailmaan on pesiytynyt ajatus että hyvä fiilis riittää voittamiseen. Halutaan mennä sillä kuuluisalla mukavuusalueella. Ei kotiläksyjä. Ei ajattelua. Ei erimielisyyksiä. Pidetään vain palavereita ja pidetään hauskaa. Ollaan samaa mieltä kaikesta. Ollaan niin mukavuusalueella että oikein oksettaa.

Toivottavasti näistä kisoista opittiin jotain. Toivon että jokainen meistä miettisi myös omalta osaltaan miten voitetaan, ei miten saadaan hyvä fiilis.

Mielen stagnaatio

Pyydän anteeksi. Olen ollut väärässä.

Se miksi olen ollut väärässä johtuu omaksumastani tiedosta ja siitä miten olen rakentanut johtopäätökseni tämän tiedon perusteella.

Kuitenkin tärkein huomio väärässä olemisessa on se, että syyllinen olet sinä itse. Ei kukaan muu. Olet mielesi vanki. Jokainen meistä elää omassa kuplassaan, jossa elää vain yksi totuus. Se ei voi vain pitää paikkaansa. Silkka mahdottomuus.

Uskon vahvasti, että ihmisten pitää katsoa oman kuplansa ulkopuolelle aika ajoin ja kyseenalaistettava ”omat” totuutensa. Omaa totuutta ruokkii myös samankaltaisten kanssa oleskelu. Vieraissa käyminen avaa ajattelua. Ei tule varmaan yllätyksenä?

Nykyiset johtamismallit, suunnitteluprosessit tai digitalisaatio tulevat olemaan vain yhdenlaisia totuuksia tästä hetkestä. Niiden jälkeen tulee uusia ja ”parempia” ajatuksia, mutta vain jos sallimme sen itsellemme.

Hylkää ideologiasi edes päiväksi. Hyökkää aggressiivisesti omaa ajatteluasi vastaan. Takaan, että löydät uuden näkemyksen.

The Brand Flip

Seuraava lista on hyvä kooste modernin brändin määrityksestä. Modernit brändit rakentavat merkityksellisiä tuotteita, palveluita ja suhteita. Nämä asiat rakentavat heimoja. Heimojen kanssa taas pyritään olemaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa teknologian ja markkinointiviestinnän avustuksella. Näin rakentuu siis voittavia brändejä.

Kiinnittäisin huomiota seuraaviin kohtiin: 2 (Meaning), 3 (Identities), 7 (Tribes) ja 10 (Fluids).

  1. Power has shifted from companies to customers
  2. People are not focused on products, but meaning
  3. Customers buy products to build their identities
  4. They hate being sold, but the love to buy
  5. They buy in tribes to feel safe and successful
  6. The battle is no longer between companies, but tribes
  7. The company with strongest tribe wins
  8. Tribes are connected through technology
  9. Brands need to flow through multiple technologies
  10. The most successful brands are not static, but fluid

Lista on kirjasta The Brand Flip (Marty Neumeier).  Suosittelen kirjaa vahvasti.

the-brand-flip

ABC

Rohkeus on päivän sana.

Media on täynnä tarinoita rohkeudesta. Johtamisen pitäisi olla rohkeampaa. Tarvitaan rohkeampia päätöksiä ja näkemyksiä. Ja niin edelleen. Kaiken ja kaikkien pitää olla lähtökohtaisesti rohkeampaa.

Rohkeuden nimeen vannotaan ja sen uskotaan ratkaisevan kaikki maailman ongelmat. Väitetään että menestyvät yritykset ovat rohkeita. Toisaalta, joka ikinen menestystarina on jälkikäteen selitettävissä rohkeudella.

Onko rohkeus oikeasti sitä että pystyy tekemään päätöksiä oman ”minusta tuntuu” intuition perusteella? Vetämään lonkalta? Vai majaileeko rohkeus datassa ja siitä saatavalla ”näkemyksellä”? Onko rohkeus sitä että pystyy myöntämään epäonnistuneensa ja siirtymään eteenpäin? Miksi me näemme rohkeuden tämänkaltaisena ”jumaluutena”, joka on suotu vain harvoille ja onnekkaille?

rohkeus-2

Mitä rohkeus oikeastaan on?

Rohkeus on nälkää ja vaivannäköä tutustua uuteen, itselle vieraaseen. Se on uteliaisuutta. Se on se kuuluisa epämukavuusalue. Uteliaisuus on ymmärtämistä että oman ahtaan näkemyksen ulkopuolella on rajattomasti enemmän. Uteliaisuus on hyväksymistä.

Miksi uteliaisuus on tärkeää?

Uteliaisuus on kilpailuetu yrityksille ja yhteiskunnille. Richard Florida nosti termin ”luova luokka” esiin jo vuosituhannen vaihteessa. Floridan mukaan tuottavimmat ja menestyvimmät maantieteelliset alueet ovat rakentuneet avoimuuden ja suvaitsevaisuuden kulttuureissa. Luovuutta siis löytyy alueilta joissa uteliaisuus on suurempaa kuin ahdasmielisyys. Ahdasmielisyys on luovuuden vastakohta.

Ennen kuin korjaamme yhtäkään prosessia tai tavoittelemme tuottavuusloikkia, meidän pitää korjata ajattelumme. Irtisanoutua ja vastustaa ahdasmielisyyttä kaikin voimin. Ensinnäkin se on inhimillistä ja oikein, mutta se on myös ainoa asia jonka päälle voi rakentaa tulevaisuuden.

Todellista rohkeutta on olla utelias. Always be curious.

Sibeliuksen elämä viivoilla

Sibeliuksen 150-vuotisjuhlat näkyvät nyt ympäri Suomea. Viimeisenä osana voidaan pitää Kansallismuseon ainutlaatuisen laajaa näyttelyä, joka käy läpi Jean Sibeliuksen koko elämän syntymästä kuolemanjälkeiseen elämään. Näyttelyn punaisena lankana toimivat ennennäkemättömät, säveltäjän käsin kirjoittamat nuotistot, jotka kuljettavat kävijän läpi poikkeuksellisen miehen elämän. Seuraavaksi piti vain kertoa näyttelystä maailmalle.

Tästä punaisesta langasta sekä Sibeliuksen tavasta yhdistää musiikki ja elämä saumattomasti yhteen syntyi ajatus Sibeliuksen elämänviivoista – kuvituksesta ja näyttelyn ilmeestä, jonka takana seisoo dynamo&son. Näille viivoille toimme kaikki Sibeliuksen elämän tärkeimmät tapahtumat. Säveltäjän työn ystävät voivat epäilemättä viettää hetken jos toisenkin yhdistäessään kuvia aitoihin tapahtumiin ja teoksiin.

”Sibelius. Jokainen nuotti pitää elää” on esillä Kansallismuseossa ensi vuoden maaliskuulle saakka. Vaikka olemmekin puolueellisia, aiomme silti mitä lämpimimmin kehottaa kaikkia ystäviämme piipahtamaan näyttelyssä. Väitämme, että meillä on paljon opittavaa mieheltä, joka näki musiikin väreissä ja sanoi:

”On kummallista, että minusta on tullut jotain, sillä elämässäni olen niin paljon tehnyt päinvastoin kuin pitäisi tehdä”

Tutustu näyttelyyn tästä

sibelius-näyttely

Journalismista ei saa olla eri mieltä

Myönnän, jonkin asian ilmoittaminen kuolleeksi, on huonoa kirjoittamista ja klikkien kalastelua. Eräänlainen merkki tästä päivästä. Huomion kipeää kalastelua.

Kirjoitin journalismin kuolemasta digitalistiin. Kirjoitus tuotti vilkastakin keskustelua, vaikkakin varmaan vain pienessä helsinkiläisessä kuplassa. Juho Jokinen otti myös kantaa aiheeseen, ja jos ymmärsin oikein. Hänkin on huolestunut journalismin tulevaisuudesta, mutta ennen kaikkea yrityksien ansaintamallista (totta kai, siitä se leipä pöytään tulee, omanikin).

Mutta se mitä yritin kirjoituksessa selittää on yhteiskunnallinen tarve journalismille. Kasvattava ja valistava tarve. Se on erilainen tarve kuin mediatalon tarve saada rahaa tai kuluttajan tarve nähdä alastonta pintaa tai extreme-lifestyle videoita.

Kuinka uutta (liiketoimintaa) innovoidaan?

Kiinnitin keskustelussa ja kommentoinneissa huomiota muutamaan seikkaan. Semantiikkaan, määrittelyyn ja jääräpäisyyteen. Edelliset ovat ajattelun ja keskustelun tappajia. Edellisillä seikoilla voidaan ampua mikä tahansa ajatus alas ja pysyä vanhassa ajattelussa.

Mielenkiintoista oli huomata se että ajatus ammutaan alas sanomalla että ei näin pidä tehdä, koska näin ei ole ennenkään tehty. EIkö se ole juurikin päinvastaista mitä me toimistoina ja ammattilaisina myymme asiakkalle? Uutta rohkeaa ajattelua?

Joka tapauksessa, oli pohdintani huono tai hyvä, keskustelu oli mielenkiintoista. Mutta painottaisin alan ammattilaisia tosiaan miettimään entä jos -mallia. Siitähän innovoinnissa on juurikin kyse.

Toisaalta, twitter ei anna tilaa älykkäälle keskustelulle, vaan ihmisten pitää valita mitä puolustaa ja miten. Joten jatketaan keskustelua paremman huomisen vuoksi.

innovation-failure